Poimintoja kirjahyllystä

– Hyvä kirjallisuus viihdyttää. Samalla siinä kokoaa omaan maailmankuvaansa uusia aineksia. Kai siinä on jotain pakoa todellisuudestakin.

Pentti kertoi selanneensa kirjakaupassa useita kertoja Wittgensteinin Tractatusta. Oli sitten pakko ostaa kirja kun siitä löytyi lause: ”Sivumennen sanoen: oliot ovat värittömiä”.

Pentin 75-vuotisnäyttelyssä Didrichsenin taidemuseossa Eeva Ahtisaari totesi avauspuheessaan, että häneen teki syvän vaikutuksen taiteilijan laaja lukeneisuus. Pentti edusti vanhan ajan hiljaista kultivoituneisuutta ja samanaikaisesti hämmästyttävää vitaalisuutta. Kirjahyllystä löytyivät mm. Willy Kyrklundin Mästaren Ma, Alan W. Wattsin teos Zen sekä Laotsen Tao te ching.  Keskusteluja valossa ja pimeässä -näyttelyluettelossa on Thomas Kjellgrenin toteamus: ”Esikuvaansa, Mestari Mata mukaillen (Willy Kyrklund oli yksi Kaskipuron suosikkikirjailijoista) hän saattoi uteliaana etsiä sitä kysymystä, johon ihmiselämä on vastaus. Kuten hän eräässä kirjeessä kirjoitti: Kuivaneula on varmasti yksi parhaista välineistä maailman mielettömyyttä vastaan”.

– Ellen olisi taidegraafikko saattaisin toimia antikvariaatin pitäjänä.

Pentti oli kirjallisesti sivistynyt. Kirjahyllyt olivat täynnä erikielisiä taidekirjoja, suomalaista, suomenruotsalaista ja ruotsalaista kaunokirjallisuutta sekä eri alojen taiteilijamuistelmia ja historiikkeja. Kirjallisuus kiehtoi Penttiä. Joulukuussa 1995 Jonni Roos kävi haastattelukäynnillä Korsossa ja vei tuliaisena Mannerheimintien varrella olevasta, kuolinpesiä myyvästä liikkeestä löytämänsä kirjan, joka käsitteli maailmankaikkeutta 50-luvulla. Kirjan kansilehdessä oli omistajakirjoitus: Yrjö Verho. Hän oli aikanaan ollut Kaskipuron opettajana. Jonni antoi kirjan Pentille symbolisena lahjana että tässä on Yrjö Verhon entistä omaisuutta. Pentti oli sanonut että siihen aikaan kaikki oli niin kauhean suurta ja maailmaa syleilevää, että hän ryhtyi näitä lanttuja, leipiä ja perunoita tekemään, niin kuin vastalauseeksi.

– Runoja ja proosaa lukiessani löydän rinnakkaisuuksia omaan ajatusmaailmaani ja töihini, on Pentti luonnehtinut kirjallisuuden vaikutusta.

Joitakin Pentin teoksia on käytetty kirjojen kansikuvinakin. Juhani Peltonen pyysi häntä tekemään kannen suomalaisesta urheilusankarista Elmosta kertovaan parodiseen tarinaansa kirjoittajan toiveiden mukaan. Työssään Pentti käytti samaa ratkaisua kuin toisessa exlibriksessään, tekstille jätettyä tyhjää tilaa osoittavaa sormea. Kustantaja otti hommaan vielä toisenkin graafikon, mainosgraafikko Pekka Loirin, joten päällyksen tekijöiksi merkittiin molemmat. Sirkka Seljan kissarunoja sisältävän Turkissa unien sinerrys –teoksen kannessa komeilee Vanha Mosse ja sisäsivuilla vielä muutamia tussipiirroksia eläinystävästä. Pentin serkun, Eila Kaustian valittujen runojen kannesta löytyy Kolme perunaa ym. -teos.

Kotimaista kirjallisuutta oli sijoitettu etenkin olohuoneen ja yläkerran työhuoneen hyllyihin. Molempiin oli päätynyt jokseenkin sekalainen seurakunta teoksia. Löytyi mm. viisi teosta Antti Hyryltä, neljä Martti Joenpolvelta, samoin Maria Jotunilta.  Myös Anu Kaipaisen Magdaleena ja maailman lapset, Pekka Kejosen Jamit ja Napoleonin epätoivo, pari Aleksis Kiven teosta, Inari Krohnin Muusa kirjahyllyssäni, Matti Kurjensaaren Kansakunnan kaapin päällä ja Pentti Haanpään Kirjeet. Myös vanhoja klassikoita kuten Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi ja Volter Kilven kaksiosainen Alastalon salissa. Aleksis Kivi oli Pentille erityisen tärkeä kirjailija ja fiktiivisistä suomalaisista hän arvosti Nummisuutarien Eskoa. Työhuoneessa oli ruotsinkielistäkin kirjallisuutta, kuten kymmenkunta Nils Ferlinin nidettä. Olohuoneessa silmiini osui kansista kulunut ja paljon luetun oloinen Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa.

– Kirjallisuudessakin tiivistäminen on hyve.

Rolando Pieraccini julkaisi teossarjan suomalaisten runoilijoiden Eeva-Liisa Mannerin, Eeva Kilven, Pertti Niemisen, Paavo Haavikon ja Bo Carpelanin tekstejä. Kirjojen painokset olivat 350 kappaletta, kaikki numeroituja, kirjoittajan signeeraamia ja sata ensimmäistä varustettuna grafiikkavedoksella. Carpelanin runojen liitteenä oli Pentin Runoilijan pöytä -teos. Pieraccinin avulla Pentti onnistui hankkimaan itselleen kirjallisuuden tuoreen nobelistin, Claude Simonin Ruoho -teoksen tekijän nimikirjoituksella varustettuna laitoksena, samoin venäläisen Jevgeni Jevtuśenkon romaanin Marjamaat. Hän oli niistä selvästikin ylpeä – yhtä ylpeä kuin joku toinen saattoi olla aidosta Kaskipuron signeeraamasta grafiikkavedoksesta.

Edith Södergranin kuluneet alkuperäiset runokokoelmat Pentti sidotutti loistavaan asuun Juhani Roinisella. Runoilijan ottamia valokuvia oli esillä 1992 Göteborgin kirja- ja kirjastomessuilla. Kuvat herättivät kiinnostusta, ja niistä koottu Tulena yli tuhkan –teos ilmestyi vuonna 1993. Kiikutin sen tutkittavaksi tietäen hänen arvostuksensa runoilijaa kohtaan. Sain kuitenkin pitää kirjan, kun Pentti halusi  hyllyynsä teoksen alkuperäisen, ruotsinkielisen laitoksen. Kirjasto sisälsi erityisen paljon grafiikkaa ja graafikoita käsitteleviä teoksia kuten Herman J. Wechslerin Great Prints and Printmakers. Pentti tutki ahkerasti jo nuorena saamaansa Harald Sallbergin Konstgrafiska metoder -teosta taidegrafiikan menettelytavoista, joka oli hänen varhaisin grafiikan käsikirjansa. Suomen Taidegraafikot ry:n toimesta teos käännettiin suomeksi. Vaikka kiinnostus grafiikkaan sai alkunsa Ruotsissa, niin ”varsinaisesti uimarenkaan puhkaisi myöhemmin Hugo Simberg” kertoi Pentti, jonka ensimmäinen taidekirjaostos oli Sakari Saarikiven Hugo Simbergin etsauksia. ”Eli Simberg opetti tavallaan töittensä esimerkin voimalla aloittelevan taiteilijan uimaan itsenäisesti grafiikan syvissä, mustissa vesissä” kirjoitti Kari Saviniemi Helsingin pitäjä -teoksen artikkelissaan 2013.

”Penttihän tunsi laajasti maailman taidetta ja hänellä oli todella valtavat tiedot; saattoi poimia kenet tahansa ja vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä. Hän oli hyvin oppinut ja varmaan käytti alitajuisesti esikuvia apunaan. Maailman taide kulkee mukana jokaisella taiteilijalla, tavalla tai toisella, jossakin selkäytimessä”, pohti Inari Krohn. Laajan taidekirjaston ohella Pentti luki mielellään vanhaa kiinalaista ja japanilaista kirjallisuutta. Myös japanilainen kuvataide oli lähellä hänen sydäntään. Monet merkittävät taiteilijat olivat edustettuna useina teoksina ja tulivat Pentille tutuiksi. Näistä muistan ainakin Les Dessins de Goyan osat I ja II, Saturnin An Essay on Goya sekä Daumierin, Morandin, Rousseaun, Derainin ja Cézannen. Paul Seurat’n henkilöä ja tuotantoa käsitteleviä julkaisuja löytyi kirjahyllystä puolenkymmentä. Järjestykseen tottunutta Penttiä isot kirjakasat häiritsivät, mutta kun ei enää tahtonut löytyä hyllytilaa, oli kirjoja lähes talon joka nurkassa.

Surrealismi kiinnosti häntä erityisesti, ja sitä käsitteleviä teoksia oli kirjastossa runsaasti. Kaikki tämän suuntauksen edustavimmat nimet löytyivät selkäteksteistä: Max Ernst, Andre Breton, Joan Miro, Salvador Dali, Hans Arp, Marcel Duchamp, Rene Magritte, Giorgio de Chirico ja Alberto Giacometti. Eikä ainoastaan surrealistisen maalaus- ja veistotaiteen edustajia; löytyi myös espanjalaisen elokuvaohjaajan Luis Buńuelin ruotsinkielinen elämäkerta Min sista suck, joka omassa hyllyssäni on nimellä Viimeinen henkäykseni. Oli mieltä lämmittävää kuulla, että tuo Pentin huolella ja taidolla kasaama taidekirjasto ei hajonnut hänen kuoltuaan vaan löysi arvoisensa sijoituspaikan Sara Hildénin taidemuseosta.

Pentillä ja Svenrobert Lundquistilla oli tapana vaihtaa ajatuksia taidegrafiikan ja maalauksen ohella vilkkaasti myös kirjallisuudesta. Eikä vain ajatuksia, vaan myös lähettää mielestään mielenkiintoisia kirjoja. Näin kirjoitti Pentti huhtikuussa 1981 Svenrobertille: Minulla on Karl Haskellin kirja Axel Fridell som Stockholmskildare. Se on kerrassaan sympaattinen, rakkaudella ja ymmärryksellä kirjoitettu. Tekijä osaakin asiansa paremmin kuin useimmat taidehistorioitsijat. Ja sitten näin Grafik-Nytt -lehdessä esittelysi hänen AF-elokuvaan. Se teki vanhan Fridell-ihailijan iloiseksi. Sääli ettei sitä ole mahdollista päästä näkemään Suomen televisiossa. Toisessa puolitoista vuotta myöhemmin päivätyssä kirjeessä Pentti kertoo  lähettäneensä puupiirrosten tekoa selvittävän käsikirjan. Hän toteaa, että erityisen mielenkiintoinen on Erkki Hervon tarkka kuvaus japanilaisesta puupiirrostekniikasta ja painamisesta liukenevilla väreillä.