ALBUMIIN KIRJATTUA

Kun Pentti löysi mansikkamaalta kuolleen kottaraisen poikasen, hän ei haudannutkaan sitä heti vaan vei sisälle ja kiinnitti pienillä nupeilla alustalle ja luultavasti aloitti välittömästi myös luonnosten teon.

Piirtämistä Pentti piti kaiken kuvanteon perustana ja harmitteli myöhemmin eri yhteyksissä sen mitätöntä asemaa nykyisessä kuvataidekoulutuksessa.

Pentti työsti öljymaalauksia enemmän tai vähemmän säännöllisesti koko kuusikymmenvuotisen taiteilijauransa ajan. Keräilijälle Kaskipuron taide oli ihanteellinen kohde, sillä hän piti tarkoituksellisesti teostensa hinnan alhaisena, mikä joskus herätti närkästystä etenkin nuoremmissa graafikoissa.

– Ainahan taiteen tekemisessä on kyse siitä, että jotain menee silmän kautta sisään ja tulee käden kautta ulos. Siinä välillä taiteilija lisää joukkoon oman mielensä kuvan. Omat mielikuvat ja todellisuus ovat taideteoksessa limittäin.

– Mielestäni yleensäkään taiteessa ei pitäisi tehdä mitään suurempaan kokoon kuin mikä on aivan välttämätöntä. Onko jokin suuri tai pienikokoinen, ei ole arvo sinänsä. Koko ei saa taiteessa olla itsetarkoitus.

– Hyvä kirjallisuus viihdyttää. Samalla siinä kokoaa omaan maailmankuvaansa uusia aineksia. Kai siinä on jotain pakoa todellisuudestakin.

Ensimmäinen opintomatka suuntautui Ruotsiin ja Norjaan vuonna 1951. Ystävälleen Rolfille lähettämässä kirjeessä Pentti ilmoitti tulevasta matkasuunnitelmastaan: Tässä saat aikataulumme.

Yläkertaan, alunperin ullakkona palvelleeseen noin 35 neliömetrin laajuiseen tilaan tehtiin 1956 työtila, joka kaksitoista vuotta myöhemmin remontoitiin talon lisäsiiven rakentamisen yhteydessä.

Pentti oli ollut 1960-luvun alusta lähtien aktiivisesti mukana suomalaisessa taide-elämässä, oli sitten kysymyksessä osallistuminen koti- ja ulkomaisiin näyttelyihin tai osto- ja arvostelulautakuntiin, taidegraafikkojen asian eteenpäin vieminen tai taiteilijaprofessuurin hoitaminen.

Pentin tuotannossa on myös surrealistinen sivujuonne. Hän on työstänyt vuosien varrella useita asetelmia, joissa lintupäiset alastomat naiset tai surullisen näköiset miehet, kallot tai lanttupäiset hahmot ovat pääosassa.

Leena Peltola kirjoitti Mestari K:n juhlakirjaan: ”Miten voisi verrata Penttiä ja perunaa? Molemmat ovat ulkoiselta olemukseltaan hiukan kömpelön näköisiä, mutta sisäisesti antoisia.

Kuvanveistäjä Heikki Häiväoja, joka itse opetti Taideteollisessa, oli suositellut Penttiä grafiikan tuntiopettajaksi laitoksen rehtorille Kaj Franckille, jonka pyyntöön Pentti vastahakoisesti suostui.

Taiteemme kannalta tärkeänä on totuttu pitämään Venetsian biennaalia. Tämä järjestyksessä 32. näyttely avattiin kesäkuun 20. päivänä vuonna 1964. Siihen osallistui 34 maata yli 3000 teoksella.

Mentyään naimisiin Tuulikin kanssa Pentti asui koko elämänsä samassa, alunperin vaimon vanhempien 30-luvulla Korson Haikaratielle rakentamassa puolitoistakerroksisessa
omakotitalossa.

Olin sitten myös Yhtyneissä Kuvalehdissa. Tietysti tuommoiseen somistajan hommaan, jos vähän osaa piirtää ja muuta, on helppo ratkaisu tarttua kiinni koska siinä ei nyt mitään ihmeellisiä kykyjä vaadita.

Rolf Johanssonin ohella Pentillä oli joukko ystäviä, joihin hän vuosien varrella piti yhteyttä tapaamalla, puhelimen välityksellä tai kirjeitse.

Lokakuussa 2009 YLE 1:lle tehdyssä Kuukauden taiteilija -ohjelmassa Pentti muisteli tutustumistaan Ateneumiin, josta sukulaiset olivat puhuneet vähän mystisenä paikkana. Tämä oli varmasti vain lisännyt pojan mielenkiintoa.

Sodan päättymisen jälkeen ei koulu enää maistunut ja 16-vuotias Pentti aloitti polkupyörälähettinä Yhtyneissä Kuvalehdissä. Talven 1947-48 hän työskenteli Frani-enonsa hattuja valmistavassa yrityksessä Helsingissä.

Omat sotalapsivuodet Pentti koki onnenpotkuna ja kertoi mielellään ajasta, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Jatkosodan käynnistyttyä 1941 alettiin kerätä lapsia lähetettäväksi Ruotsiin.

– Lapsuudenkotini oli semmoinen kohtalaisen köyhä työläiskoti ja vähän risainen, kun vanhemmat vähitellen erosivat. Me asuttiin Keravalla talvisotaan asti. Syntymäni jälkeen äitini ja minä olimme äidin siskon eli tätini luona, joka asui Helsingissä.

– Isäni oli tehtaassa töissä Vahvialassa jossa minut ”asennettiin”. Viipurin maalaiskunnassa sijaitsevan kylän nimi oli Nurmi, mutta synnyin kuitenkin Helsingissä, Kätilöopistolla Aleksis Kiven päivänä 10.10.1930, liput saloissa.