Pieniä suurteoksia

– Mielestäni yleensäkään taiteessa ei pitäisi tehdä mitään suurempaan kokoon kuin mikä on aivan välttämätöntä. Onko jokin suuri tai pienikokoinen, ei ole arvo sinänsä. Koko ei saa taiteessa olla itsetarkoitus. Ei se välttämättä ole huonokaan asia, mutta jotenkin kaikilla asioilla on ihannekokonsa. Pienikokoisessa työssä on sama tuntu kuin keskustelisi ihmisen kanssa. Jättisuuren työn kanssa on usein kuin kuulisi torilla puhetta.

Pentin monet vedokset olivat kooltaan pieniä, hän tarkasteli aihettaan läheltä ja oli vastakarvainen jättikoolle. Hän halusi tarttua siihen, mikä on lähellä ja ihmisille tuttua. Se ei useinkaan ollut kovin suurta tai mahtavaa. Pienikokoisessa oli asiat otettava intiimissä mittakaavassa. Oli pakko mennä lähelle, koska vain läheltä näki tarkasti. Teoksen katsojan oli myös mentävä niin lähelle kuvaa, että häntä ja teosta ympäröivä tila väistyi. ”Eräs runoilija Masuoka Shikin opeista oli perspektiivin muistaminen: isot asiat ovat isoja, mutta pienetkin ovat isoja läheltä tarkasteltaessa. Kun mennään tarpeeksi lähelle, pienet asiat korostuvat, elottomat esineet alkavat viestiä mielenkiintoista inhimillistämisen kautta kertyvää elämänsykettä ja yksityiskohdista voi kasvaa yleistettävyyttä.” Näin kirjoitti Mikko Hietaharju zeniä ja valokuvausta käsittelevässä teoksessaan.

Vuonna 1969 Pentti valmisti helsinkiläiselle oikeustieteen tohtorille, professori Kaarle Makkoselle kaksi exlibristä. Samaan aikaan syntyi myös Makkosen juhlakirjan kuvitus, yksi kuva teoksen alkulehdelle. Koska tuo pieni kuva aivan ilmeisesti esittää samannäköistä, exlibriksissä mustia laseja pitävää miestä,  Todellinen salaneuvos -teoksen henkilö lienee selvitetty. Postimerkin kokoinen teos on Pentin pienin työ, laatan mitat ovat vain 31x21mm.

Pentti muisti, kun Essi Renvall oli soittanut ja halunnut ostaa maalauksen, jonka hinta oli 3000 markkaa. Hän oli kuitenkin pitänyt hintaa liian korkeana niin pienikokoiselle työlle. Tekijän piti perustella että pienikin voi olla arvokas. ”Mittakaavalla on tärkeä rooli. Alberto Giacometti ja Pentti Kaskipuro todistivat että universumi mahtuu tikkuaskiin”, totesi Esa Riippa ja jatkoi, että tärkein oppi, minkä hän opettajaltaan sai, sisältyi lauseeseen: ”Less is more.”

Lokakuussa 1981 Pentti kirjoitti Svenrobertille, että Herman Hebler oli käynnistänyt Fredrikstadissa miniatyyritaiteen näyttelyn. Töillään Pentti osallistui moniin merkittäviin pienikokoista taidetta esitteleviin näyttelyihin saaden niistäkin kunniakirjoja ja palkintoja. Muita pienimmästä päästä olevia teoksia olivat Pää (1962) 22x46mm, Pullo (1966) 55x36mm, Pieni lanttu (1967) 40x54mm, Tomaatti (1975) 42x54mm sekä Klassikko (1998) 20x58mm.

– Varmasti tradition vaikutus on alitajuisesti mukana kuvissani.

Italialaisten nimi asetelmille on natura morte, kuollut luonto. Pentti piti kuitenkin enemmän saksalaisesta versiosta stilleben. Se tarkoitti hiljaiseloa, ja juuri sitä hänen kuvissaan on. Vuonna 2001 ilmestyneen Mestari K ja oppilaat -grafiikkasalkun esipuheessa Dan Sundell kirjoitti: ”Kaskipuro sanoo vähällä paljon. Hän on lämminhenkinen minimalisti. Suuri mies, joka ahertaa pieniä töitä. Kaikki sattuvia luonnehdintoja Pentistä, jonka hahmo Suomen taidegrafiikan kentässä kohottautuu korkeuksiin kuin maisemaa hallitseva puu. Mestari K on kuin haikurunojen vuolija. Kolmeen riviin mahtuu monta viivaa, kokonainen verkko, johon tarttuu taiteilijan itsensä kokoisia kaloja. Ja kuitenkaan siinä ei ole mitään erikoista nähtävää. Vain tavallisia, tuttuja asioita.”

– Monumentin ei tarvitse olla suuri.

Heikki Malmen mukaan Gallen-Kallela herätti Simbergin huomaamaan, että päinvastoin kuin joskus ennen, myös vaatimaton pieni työ saattoi olla tänä päivänä yhtä suurta taidetta kuin suuri maalattu kangas. Ajatus oli sangen edistyksellinen 1890-luvun lopun suomalaisessa taidemaailmassa. Se sopi kuitenkin hyvin Simbergin omaan tekemiseen ja kohotti hänen itsetuntoaan taiteilijana.

Omassa kotigalleriassaan Pentti ei esitellyt grafiikkaansa, sen sijaan eteisaulan seinällä oli hyvin näkyvän paikan saanut Hugo Simbergin pienikokoinen Talonpoika ja kuolema paratiisin portilla -teos.

Kauppias ja keräilijä Kalevi Aalto oli puuhamiehenä Martinlaakson Kansallis-Osake-Pankissa järjestetyssä pienoistaiteen näyttelyssä lokakuussa 1987. Näyttely järjestettiin pienen suurmiehen Arvo Ylpön kunniaksi ja siinä oli ensi kertaa esillä koko Erkki Tantun ja Kaskipuron siihenastinen exlibris -tuotanto, joka koostui 22 kirjanomistajamerkistä.

Oletko sinä se taiteilija, jonka retrospektiivinen näyttely mahtuu vaikka povitaskuun kysyi eräs ansioitunut valokuvaaja Pentiltä vuosia sitten. Muistelen jossain yhteydessä kuulleeni että sanoja oli Pentti Sammallahti. Vaikka graafikon teokset eivät aina niin pienikokoisia olleet, kysymys innosti Penttiä luomaan uutta, entistä pienikokoisempaa grafiikkaa. Vuoden 1998 aikana valmistui kymmenen teoksen sarja, joka seuraavan vuoden puolella täydentyi vielä kolmella työllä. Tästä erikoisesta joukosta Pentti otatti ensin 20 kappaleen vedossarjan. Samasta joukkiosta päätettiin tehdä minikokoinen salkku. Syntyi taskumappi, varsinaiselta nimeltään 13 vuonna 2002. Nimensä mukaisesti se koostui kolmestatoista pienestä grafiikkateoksesta ja samasta määrästä Kari Saviniemen aforistisia runoja. Taidesalkku toteutettiin käsityön parhaita perinteitä noudattaen. Runot ja grafiikanlehdet olivat Erja Huovilan tekemän musteensinisen tai ruosteenruskean, japanilaiseen tyyliin lukitun kietaisukansion sisällä. Grafiikka vedostettiin tamperelaisessa Grafiikanpaja Himmelblaussa, runot ja muu teksti ladottiin ja painettiin Välikankaan konelatomossa Helsingissä vesileimatulle Hahnemühle-kuparipainopaperille. Molemmat taiteilijat loivat teoksensa toisistaan erillään ja ne sovitettiin yhteen myöhemmin. Pentti kertoikin teosten sopivan hyvin yhteen, koska ne eivät syö toisiaan. Teoksia yhdistävä teema on lainattu kirjailija Juhani Peltoselta: ”Elämä on täynnä irrallisia yksityiskohtia joita unet, tuska ja kaipuu mielivaltaisesti liittävät toisiinsa”. Taidesalkusta valmistettiin ilmestymisvuonna vain 20 kappaleen painos sekä neljä tekijäkappaletta.

”Pieni koko ei Saviniemellä ja Kaskipurolla johdu kitukasvatuksesta. Töitä ei ole pidetty nälässä, vaan niissä on hersyviä naurukuoppia, joita voi kasvaa vain kun syntymä vapaasti saa kohdata surun syvänteet. Pientä kokoa on kokoelmana kuin vastakuoriutunut, puolikalju linnunpoika, pelottavan hento mutta samalla vähän hullunkurinen. Se on täyteläinen ylistys ikuisesti epätäydelle elämälle”. Näin luonnehti kriitikko Maili Öst taskumapin aineistosta valmistettua kirjaa heti sen ilmestymisen jälkeen. Taskumapin materiaali oli ensi kertaa esillä Lahden Runoviikolla kaupungin Matkailukeskuksessa. Pientä kokoa -nimisen näyttelyn avajaiset pidettiin 13.5.1999. Järjestäjinä toimivat Lahden Runomaraton ry, Grafiikanpaja Himmelblau ja Leino-akatemia. Näyttelynä salkun materiaali on ollut esillä Viron Suomen-instituutissa Tallinnassa nimellä Pientä kokoa – Väike formaat,  lokakuussa 2005 Monitoimikeskus Lumossa Vantaalla ja syyskuussa 2008 Artlab Galleriassa Helsingissä. Kun eräs näyttelyvieras oli ihmetellyt miksi pienen taskumapin teosten määrä oli kolmetoista, tokaisi Pentti siihen:

– Enhän minä ole mikään tusinataiteilija! Sehän on pirun tusina!