Sotapakolaisena

Omat sotalapsivuodet Pentti koki onnenpotkuna ja kertoi mielellään ajasta, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Jatkosodan käynnistyttyä 1941 alettiin kerätä lapsia lähetettäväksi Ruotsiin. Ensisijaisesti mukaan pyrittiin ottamaan kaupunkilaislapsia, koska kaupungit olivat yleensä suurimman pommiuhan kohteina. Useimmat lapsista olivat lähtöisin työväenluokan piiristä ja suuri osa heistä oli alle viisivuotiaita. Pentti innostui itsekin asiasta vaikka oli vanhimmasta päästä.

 – Sai olla korkeintaan 10-vuotias ja minä olin jo täyttänyt yksitoista.

Siskon mies tuli Pentin kanssa Helsingin työväentalolle ja sai puhuttua ympäri naisihmisen joka vastaanotti ilmoittautumisia. Sodan aikana kesäkuun alussa 1942 lapset lähetettiin pimennetyin ikkunoin varustetussa junassa, joka meni Tornion-Haaparannan raja-aseman kautta Ruotsiin. Kukaan ei selittänyt, mitä tulisi tapahtumaan eikä kukaan tulkannut vierasta kieltä.

– No se oli minulle taas kerta kaikkiaan uusi kokemus, kun tulin paikkaan, joka oli aika lähellä Vättern-järveä, sanotaan että Tukholman ja Göteborgin puolessa välissä.

     Pentti pääsi hyvään perheeseen Tibron pappilaan Kyrkefallaan, Länsi-Göötanmaalle, lähelle Skövdeä. Pappilassa oli virikkeellinen ilmapiiri ja kasvuympäristö. Sijaisvanhempina toimivat pastori David Melin ja vaimo Kerstin olivat auliita, lämminhenkisiä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka tarjosivat kotinsa Pentille antaen hänelle turvallisuutta senhetkiseen kaaokseen.

– Eihän tämä hurskaus ollut meillä ollut mitenkään pinnassa, mutta ne oli erittäin mukavia ihmisiä joilla oli neljä lasta, kaikki paljon minua pienempiä. Kyllä siinä oli  olemista kun en ruotsia osannut yhtä sanaa ja oli vaan opeteltava. Syksyllä osasin jo aika paljon, ei sen puoleen.

     Pappilan lähellä oli kansakoulu. Pentti oli tutustunut naapurissa asuviin Rolf Johanssoniin, vuotta nuorempaan Karl-Erik Svenssoniin sekä suomalaiseen Ole Ahlholmiin, joka osasi jonkin verran ruotsia ja asui pappilan tilaa hoitavan perheen luona. Pojat kävivät koulua, ja sitä alkoi Penttikin käydä vaikkei alkuun pystynyt kunnolla seuraamaan opetusta. Hän yritti kuitenkin sisukkaasti kirjoittaa aineita huolimatta vaatimattomasta kielitaidostaan. Opettaja oli hauskuttanut luokkaa lukemalla ääneen Pentin aineita.

– Yllättäen joulukuussa, kesken koulupäivän, kyseltiin haluanko lähteä kotiin kun kerättiin lapsia takaisin kuljetettavaksi. Ajattelin että onhan se kiva taas reissata tuolta pohjoisen kautta. Sanoin että voinhan minä lähteäkin ja niin kävi, että ennen joulua tulin kotiin. Kyllä koko reissu oli vahva elämys. Jatkoin sitten koulua taas Kallion kansakoulussa puolet kuudetta luokkaa.

     Kotiin palattuaan Pentti vietti kesän 1943 siskonsa luona Suomusjärvellä ja aloitti syksyllä Korsosta käsin oppikoulun Kalliossa, Helsingin II lyseossa. Koulu suljettiin helmikuussa 1944 sodan takia ja Helsingissä alkoi suuret pommitukset. 13-vuotias Pentti sai kutsun ja lähetettiin samaan pappilaan Länsi-Göötanmaalle, jossa hän kävi kaksi luokkaa Skövden kaupungin oppikoulua (Högre allmänna läroverket i Skövde). Melinit edustivat perinteistä muttei ahdasmielistä pappissukua, joka harrasti kulttuuria. Pappilassa oli laaja kirjasto, josta pääsi katsomaan ja lukemaan sellaista, mitä ei kotona ollut tarjolla. Seinillä oli taidetta, mm. ensimmäiset Pentin näkemät grafiikkavedokset. Pikku tienestiäkin löytyi kun ruotsi jo sujui paremmin. Kun suomalaislasten kotiväki kirjoitti tervehdyksiä lastensa sijaisvanhemmille suomeksi, käänsi Pentti kirjeet ruotsin kielelle.

– Koulussa oli erittäin hyvät kuvaamataidon opettajat. Ensimmäisenä vuonna oli semmoinen naisihminen, joka huomatessaan että harrastin piirtämistä rupesi tuomaan minulle taidekirjoja nähtäväksi, Cezannea ja Vincentiä, tälläisia kirjoja, joita minullakin on nykyään.

     Seuraavana vuonna opettajaksi vaihtui Falunista kotoisin oleva Anton Isaksson, joka oli iältään vanhempi ja maalasi paljon. Hän tunsi Ruotsin parhaat graafikot, myös silloin eläviä kuten Bertil ”Bull” Hedlundin, ja pystyi siirtämään oppilaille ensi  käden tietoa. Skövdessä oli taidehalli, talo missä oli kirjasto ja näyttelytila, johon tuli hyviä näyttelyitä. Koska Pentti menestyi erityisesti kuvaamataidossa, keväällä ollessaan toisella luokalla, hän sai osaamisestaan stipendin. Isaksson oivalsi pojan lahjakkuuden, ja viedessään luokan Falu-taiteilijaryhmän Färg och form – näyttelyyn, sai Pentti ensi kosketuksen grafiikkaan. Tuosta näyttelystä hänelle jäivät mieleen Hedlundin työt Silli ja ryyppy, etsaus vuodelta 1941 ja Wienervalssi II, viivasyövytys- ja kuivaneulatekniikalla toteutettu vedos vuodelta 1937. Penttiä alkoi kiinnostaa erityisesti teosten tekninen toteutus. Ruotsissa vietetty aika, kaikkiaan kaksi ja puoli vuotta, edesauttoi hakeutumista kuvataiteen pariin. Sieltä on peräisin Pentin sujuva kielitaito, tavallaan toinen äidinkieli. Ruotsista hän palasi kotiin syksyllä 1946. Perhe oli muuttanut tuona aikana takaisin Korsoon.