Sipulinviljelijä

– Sipulit olivat kärsivällisiä malleja hitaasti työskentelevälle ja perusominaisuudeltaan likinäköiselle.

Pentti otti saman aiheen käsille muokatakseen sitä aina uudelleen. Koko tuotanto perustui toistoon ja jatkuvuuteen, jossa merkitsevää oli itsetutkiskelu ja itsetuntemus. ”Aiheen toisto ja variointi vähittäisin muutoksin oli keino edetä lähemmäs ja lähemmäs, tiivistää ja tihentää, kunnes tajunta vihdoin saavutti täydellisesti näiden pienten monumenttien keskinäisen voimakentän” on Hannu Castrén todennut.

”Se, että taiteilija pysyy pitkään ´samalla tontilla´ on jo sinänsä hyve koska silloin mieli on ankkuroitunut ja keskittynyt liikkuen vain vähän kerrallaan, pienin askelin. Nämä ovat Buddhismin hyveitä”, sanoi Jan-Olof Mallander.

”Vaatii suurta taitoa ja sitkeää kärsivällisyyttä saada haurain ja kaikkein tilapäisinkin kertomus vaikuttamaan ajattomalta ja päättymättömältä. Miten yksi sipuli tai yksi sieni täyttää yhtäkkiä koko tietoisuutemme ja näköpiirimme. Ei vain hetkeksi vaan ikuisiksi ajoiksi”, kirjoitti Thomas Kjellgren Keskusteluja valossa ja pimeässä -näyttelyn luettelotekstissä.

Yksi Pentin tuotannon keskeisimmistä aiheista oli sipuli. Työprosessiin sisältyi ensin pitkällinen mietiskely. Sitten aiheesta syntynyt mielikuva siirtyi lukuisina piirustusluonnoksina paperille. Vasta tämän jälkeen hän ryhtyi kaivertamaan aihettaan kuparilevylle ja otti siitä välivedoksia, kunnes oli tyytyväinen lopputulokseen. Työ saattoi kestää päiviä, joskus viikkoja. Mallia ei teoksen valmistuttua välttämättä heitetty pois; Pentti on kertonut säilyttäneensä jopa vuosia esimerkiksi mallina käyttämäänsä lantunpalasta ja tutkineensa siinä vähitellen tapahtuvia muodonmuutoksia.

– Sipulissakin on jotain symboliikka, jota ihmiset löytävät ja tietysti sen muotokieli jo pelkästään, sehän on kuin maapallo, ja siinä on pysty- ja leveysasteikko tavallaan löydettävissä. Sipuli voi symboloida minulle sellaisia asioita, joita en edes osaa arvailla, mutta jotainhan siinä täytyy olla, kun olen senkin parissa viettänyt aikaa niin paljon.

Ensimmäinen sipuliaiheinen työ Viisi sipulia oli yksi kuudesta vuonna 1961 syntyneestä kuvasta, joista löytyivät Pentin asetelman ja tuotannon toistuvat sommittelulliset elementit ja alku arkiselle aihemaailmalle, joka pohjautui vahvaan uskoon yksinkertaisten asioiden merkityksestä.

Tämä oivallus oli varmasti vaatinut rohkeutta, mutta sitä voisi luonnehtia myös jonkinlaiseksi valaistumiseksi, hetkeksi tai ehkä paremminkin tilaksi, jolloin pitkän ja piinalliseksi muodostuneen epätietoisen jakson jälkeen kaikki kirkastui ja mieli selkeni, kun juuri maasta nostetut, keittiön pöydällä käsittelyä odottavat sipulit tarjoutuivat malleiksi. Nuo viisi sipulia muistuttivat kuuluisaa zen-maalausta viidestä omenasta. Uskoakseni täysin harkittu ja tahallinen teko. Sipulin yksinkertainen muoto viehätti Penttiä, ehkä huvittikin häntä, sillä ajan kosmosta, tähtisumuja ja sfäärejä hehkuttava taidepuhe tarjosi tilaisuuden rinnastaa sipuli planeettaan tai pyrstötähteen.

– Kehityksessäni ei tapahdu äkillisiä hyppäyksiä. Tuotantoni on ketjua jossa valmistunut työ poikii toisen teoksen uusine vivahteineen. Jotkut asiat, niin kuin nämä sipulitkin, aina vain tahtovat kiinnostaa, se on kyllä kumma, että limppukin kiinnostaa hirveästi ihmisiä… niitä voisi tässä tuottaa kuin leipuri.

Variaatioita sipulista Pentti työsti kaikkiaan yli neljäkymmentä; keltasipuleita, valkosipuleita, purjosipuleita. Saman aiheen uudet toteutukset perustuivat varsin pieniin muutoksiin, jotka ilmenivät sekä aiheen käsittelyssä että erilaisissa teknisissä ratkaisuissa. Usein sipuli riitti aiheeksi yksinään, joskus sen rinnalle oli löytynyt pala lanttua tai keittiöveitsi. Luonteenomaista hänelle oli aiheeseen palaaminen uudelleen, vuosien tauonkin jälkeen.

Kaikessa hiljaisuudessa, vuosikymmenestä toiseen, Pentti hoiti puutarhaansa tunnollisesti ja hyvin.

– Nyt ei ole pihalla enää sipulipenkkiä. Anoppi oli hyvä sipulinviljelijä ja sai ne  säilymään kesään asti. Nykyään tahtoo kaupan sipulit pilaantua helposti. Kun varsi kuivui ja katkaistiin, niin anoppi kiersi varrentyngän tukkoon ettei ilma päässyt sisään. Sipulit oli kuivassa ja viileässä paikassa, varret menivät kiinni ja säilyivät hyvin.

Työhuoneen viistoseinustalla oli pieni pyöreäkantinen, talonpoikaismallinen puupöytä, jolle oli koottu mieleisiä malleja ikäänkuin varastoon. Tätä seuruetta tarkastellessa katsoja huomasi miettivänsä, miten vaati rohkeutta valita aiheeksi vaikkapa vain yksi tavallinen sipuli, josta ei helposti löydy mitään erikoista kuvattavaa. Ja silti jokainen sipuli oli uusi ja ainutkertainen, ei entisen toisto.

– Ne sanoivat, että aikovat järjestää kolme näyttelyä peräkanaa, siinä olin minä kesäkuussa ja sitten joku valokuvaaja ja lasitaiteilija. No, minähän innolla suostuin ja lähetin sinne työn missä on kuusi sientä, ja se siellä arkussa sitten oli. Teos oli aikalailla standardi passepartoutin kokoinen ja mahtui juuri arkkuun. En sitten saanut tietää, kuinka paljon siellä kävi ihmisiä, mutta kyllä kai siellä kävi. Tämän olen pannut matrikkeliin kun kysyivät kymmentä tärkeintä yksityisnäyttelyäni. Galleria Arkku,  aika kiva, eihän tuommoista voinut vastustaakaan.

Tästä en tiennyt, kun seitsemän vuotta myöhemmin rohkenin ehdottaa Pentille yhteistä näyttelyä, jossa olisi esillä vain yksi teos. Itse asiassa näyttely dokumentoisi hänen uuden sipuliaiheisen työnsä valmistusprosessia vaihe vaiheelta, alkuideasta aina lopulliseen vedokseen. Ehdotustani Pentti ei sen kummemmin ihmetellyt, jos suhtautui varauksellisesti, niin ei sitä ainakaan näyttänyt, ja muisti tuon Galleria Arkussa Konnevedellä 1999 pidetyn, jokseenkin erikoisen yhden työn näyttelyn.