ALBUMIIN KIRJATTUA

Taiteemme kannalta tärkeänä on totuttu pitämään Venetsian biennaalia. Tämä järjestyksessä 32. näyttely avattiin kesäkuun 20. päivänä vuonna 1964. Siihen osallistui 34 maata yli 3000 teoksella.

Mentyään naimisiin Tuulikin kanssa Pentti asui koko elämänsä samassa, alunperin vaimon vanhempien 30-luvulla Korson Haikaratielle rakentamassa puolitoistakerroksisessa
omakotitalossa.

Olin sitten myös Yhtyneissä Kuvalehdissa. Tietysti tuommoiseen somistajan hommaan, jos vähän osaa piirtää ja muuta, on helppo ratkaisu tarttua kiinni koska siinä ei nyt mitään ihmeellisiä kykyjä vaadita.

Rolf Johanssonin ohella Pentillä oli joukko ystäviä, joihin hän vuosien varrella piti yhteyttä tapaamalla, puhelimen välityksellä tai kirjeitse.

Lokakuussa 2009 YLE 1:lle tehdyssä Kuukauden taiteilija -ohjelmassa Pentti muisteli tutustumistaan Ateneumiin, josta sukulaiset olivat puhuneet vähän mystisenä paikkana. Tämä oli varmasti vain lisännyt pojan mielenkiintoa.

Sodan päättymisen jälkeen ei koulu enää maistunut ja 16-vuotias Pentti aloitti polkupyörälähettinä Yhtyneissä Kuvalehdissä. Talven 1947-48 hän työskenteli Frani-enonsa hattuja valmistavassa yrityksessä Helsingissä.

Omat sotalapsivuodet Pentti koki onnenpotkuna ja kertoi mielellään ajasta, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Jatkosodan käynnistyttyä 1941 alettiin kerätä lapsia lähetettäväksi Ruotsiin.

– Lapsuudenkotini oli semmoinen kohtalaisen köyhä työläiskoti ja vähän risainen, kun vanhemmat vähitellen erosivat. Me asuttiin Keravalla talvisotaan asti. Syntymäni jälkeen äitini ja minä olimme äidin siskon eli tätini luona, joka asui Helsingissä.

– Isäni oli tehtaassa töissä Vahvialassa jossa minut ”asennettiin”. Viipurin maalaiskunnassa sijaitsevan kylän nimi oli Nurmi, mutta synnyin kuitenkin Helsingissä, Kätilöopistolla Aleksis Kiven päivänä 10.10.1930, liput saloissa.