Menestys Venetsiassa

Taiteemme kannalta tärkeänä on totuttu pitämään Venetsian biennaalia. Tämä järjestyksessä 32. näyttely avattiin kesäkuun 20. päivänä vuonna 1964. Siihen osallistui 34 maata yli 3000 teoksella. Tällä kertaa Suomea pääsivät edustamaan taidegraafikot Pentti Kaskipuro, Ina Colliander ja Simo Hannula sekä kuvanveistäjä Laila Pullinen. ”Suomi oli saanut kolmen Pohjoismaan yhteisessä paviljongissa käyttöönsä keskiosan, jossa vain yksi seinä oli täysikorkuinen. Toiset kaksi pitempää seinää koostuivat liikuteltavista puolikorkeista elementeistä, joista yksi oli lasia. Rakennuksen arkkitehti, joka ilmeisesti oli määrätty myös rakennuksen isännöitsijäksi, asetti omia rajoituksiaan ripustukselle. Yhtä laikullista seinää ei useista pyynnöistä huolimatta saatu maalata. Se kuulemma olisi pilannut rakennuksen. Jokainen voi helposti kuvitella miltä intiimi grafiikka näytti likaisella seinällä. Ina Collianderin teokset joutuivat tästä kärsimään. Ripustamisessa ei juurikaan ollut huomauttamista. Ainoa pieni rike, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, oli Kaskipuron grafiikan ehkä liian epätavanomainen ripustamistapa. Toisaalta vaihtelu oli kokonaisuuden kannalta hyvä, mutta samalla se anasti osan grafiikan itseisarvoa”. Näin kuvaili Kaarlo Koroma Suomen osastoa biennaalivuoden Suomen Taide -teoksen artikkelissaan.

Venetsian biennaali on myös kansallisen taiteen paras markkinapaikka kansainväliselle yleisölle. Vuonna 1964 biennaalia hallitsi pop-taide. Suomen grafiikkaan ja veistoksiin painottunut näyttely jäi taka-alalle amerikkalaisen Robert Rauschenbergin viedessä pääpalkinnon. Siitä huolimatta näyttelyssä myytiin museoihin ja yksityisille italialaisille keräilijöille 30 vedosta Pentin kymmenestä esillä olleesta teoksesta, ja kolmikon teoksia yhteensä 41 vedosta. Tämä muodostui siihen asti parhaimmaksi myyntimenestykseksi suomalaisille taiteilijoille. Kahdeksan vuotta myöhemmin toinenkin Pentti menestyi erinomaisesti samassa näyttelyssä Lumikankaan myytyä 35 vedostaan ympäri maailmaa.

MoMa, New Yorkin Museum of Modern Art lunasti Kaskipuron Leipä -teoksen kokoelmiinsa. Pentti muisteli että työt piti ilmoittaa jo maaliskuun aikana. Samana vuonna valmistuneessa ja juuri ja juuri biennaaliin ehtineessä vedoksessa on kuvattu ranskanleipä tai polakka pöydällä, käärepaperia ja tölkkejä. Hänellä oli alunperin tarkoitus ottaa siitä 30 kappaleen vedossarja, mutta laatan yllättävä kuluminen supisti määrän 22:een. Ensi tieto tuosta hankinnasta yllätti kävelylenkillä olleen tekijän Korsossa. Vastaan tuli tuttava naapurista ja onnitteli lunastuksesta, tieto oli ollut paikallislehdessäkin.

Pentti ei lähtenyt avajaisiin, vaan matkusti Tuulikin kanssa vasta elokuussa tutustumaan näyttelyyn. Ennen Venetsian matkaansa he olivat hakemassa lippuja matkatoimistosta Pohjoisrannassa. Pentti odotteli ulkopuolella ja tapasi siinä sattumalta Laila Pullisen, joka kertoi pelastaneensa koko biennaaliripustuksen! Oli pistänyt homman uusiksi ja kertoi, että Pentin työt sopivat oikein hyvin hänen veistostensa taustalle. Päästyään paikan päälle Pentin mielestä grafiikkatyöt oli ihan surkeasti aseteltu, kulmittain neliön muotoon ja looseihin. Yksi veistos taisi olla vielä aition keskelläkin. Todellinen yllätys oli, että näyttely kuitenkin onnistui hyvin ja merkitsi erittäin vahvaa potkua uralla eteenpäin. Vaikutus ulottui tänne Suomeenkin asti.

– Graafikko Venetsian biennaaliin! Etukäteen tuomittiin tai annettiin ymmärtää etteivät kaikki lainkaan kannattaneet ajatusta, mutta tuntui mukavalta, kun sitten muualtakin museot olivat menneet ostelemaan vedoksia. Biennaalin merkitystä Pentti ei osannut etukäteen ollenkaan odottaa. Vaikka hän asetti pienimuotoisemmat ja omat yksityisnäyttelynsä etusijalle, ei hän suinkaan väheksynyt suurten näyttelykokonaisuuksien merkitystä. Hän edusti menestyksekkäästi maatamme ulkomailla sekä
suomalaisen taiteen näyttelyissä että lukuisissa kansainvälisissä suurkatselmuksissa, kuten Pariisin, Sao Paolon, Tokion, Ljubljanan, Krakovan, Rostockin, Firenzen, Buenos Airesin, Fredrikstadin, Frechenin, Bremenin ja Mulhousen biennaaleissa. Pentti muisteli tuota merkittävää näyttelyä vielä Katriinan sairaalassa helmikuussa 2010. Marjatta Hanhijoen opettajalleen esittämään kysymykseen, ”voitko ajatella että urallasi olisi ollut joku erityinen kohokohta”, tuli vastaus pienen miettimisen jälkeen.
– Venetsia, se tuntui kivalta kun ei annettu turpiin heti.