Korvakuulolta kirvesmieheksi

Lokakuussa 2009 YLE 1:lle tehdyssä Kuukauden taiteilija -ohjelmassa Pentti muisteli tutustumistaan Ateneumiin, josta sukulaiset olivat puhuneet vähän mystisenä paikkana. Tämä oli varmasti vain lisännyt pojan mielenkiintoa. Kerran hän oli astunut ystävänsä kanssa ovesta sisään katsomaan, miten siellä taidetta tehdään.

– Mentiin sinne koulun puolelle, kuljettiin käsivarasalissa, kuten myöhemmin tunnistin paikan, ja kyseltiin minkälaista homma täällä on. Silloin käynti ei sitten tuottanut sen enempää, mutta kiinnostus jatkui kaiken kaikkiaan.

16-vuotiaana hän tiesi lopullisesti haluavansa taiteilijaksi. Ammatinvalinta ei tuottanut vaikeuksia vaan se, miten siihen pääsisi. Ruotsissa kehittynyt piirustusharrastus sai hänet 17-vuotiaana pyrkimään silloisen Helsingin Taideteollisuuskeskuskoulun graafisen taiteen osastolle, mutta hän ei tullut hyväksytyksi.

– Pyrin kyllä Taideteolliseen kun ajattelin että voisin tulla myös kuvittajaksi mutta olin vielä niin raakile että en mitenkään voinut päästä sinne, minkä ymmärsin itsekin enkä siitä masentunut.

Kaksi viikkoa kestäneissä sisäänpääsykokeissa Pentti koki olonsa ilman graafikon työvälineitä kokemattomaksi muiden mainostoimistoissa työssä olleiden pyrkijöiden joukossa. Hän tunsi kuitenkin edistyneensä merkittävästi elävän mallin piirtämisessä koekurssilla, johon kuului piirtämistä neljänä päivänä.

– Kun myöhemmin katselin kaikkea, mitä olin silloin tehnyt, niin huomasin tuona aikana kehittyneeni elävässä mallissa, luonnostaan, vaikkei siihen liittynyt mitään opetusta. Kun vain oli tehnyt sitä. Huomasin, että piirtäminen oli se perushomma siinä oppimisessa.

Likinäköisyyden vuoksi Pentti jätti seuraavana vuonna pyrkimättä, mutta viimeistään siitä lähti tahto osoittaa kykynsä ja oppia voittamaan vaikeudet.

– Täällä kun kävi silmälääkärissä ja tilattiin lasit, niin kesti hitto yli puoli vuotta ennen kuin ne tuli jostain Sveitsistä. Se oli kaikki hirveän hankalaa, ja kyllä kiusasi minua ja välillä masensi aika paljon. Sen verran kahjo sitä oli, että sivuutti vakavan asian ja ajatteli, että kyllä se tästä.

1940-luvun lopulla Pentti oli jonkin aikaa taiteilija Yrjö Verhon Eerikinkadun  ateljeessa yleiskasvattina ja yksityisoppilaana ja oppi mm. sommittelun sääntöjä.

– Olin siellä maalaamassa ja piirtämässä vain kerran viikossa. Piti käydä myös töissä että eli. Verho oli erittäin hyvä opettaja. Saattoi yhtäkkiä sanoa ettei tästä tule mitään, vaan tämä täytyy nyt ottaa tosissaan ja rupesi tekemään minulle oikein ohjelmaa. Verho oli systemaattinen ja perusteellinen. Nykyään tietysti sanottaisiin että aika akateeminen, mutta ei se vaikuttanut mitenkään pahalta. Siinä sai hyvän käsityksen perusasioista, että mille joku taideteos rakentuu. Tykkäsin hänestä. Ei nyt kuulunut neroihin mutta ihan kelpo ammattilainen.

Inari Krohn muistaa ensimmäisen kerran, kun Pentti oli hänen vanhempiensa luona kylässä. Tämä oli silloin aloitteleva graafikko. ”Isäni oli kirjastonhoitaja ja taidekriitikko, jolle Pentti halusi tulla näyttämään töitään. Siihen aikaan hän oli töissä Yhtyneissä Kuvalehdissä, missä myös minun äitini oli. He olivat itse asiassa tutustuneet siellä.”

– Vaikeus alussa oli se että kunnioitti liiaksi levyä.

Ensimmäiset vedokset olivat viivasyövytyksiä. Tärkeimpinä esikuvina toimivat Piranesi, Seghers ja Morandi. Monet alkuajan aiheista valmistuivat välivaiheiden kautta tai useina muunnelmina vuosina 1952-53. Pentti lähetti ensimmäisiä grafiikan koevedoksiaan Ruotsiin ystävälleen Rolfille nähtäväksi. Monet niistä toimivat esiasteina eivätkä tulleet hyväksytyiksi virallisiksi teoksiksi. Niillä Pentti halusi kertoa edistymisestään sekä kuulla Rolfin kommentteja ja mahdollista kritiikkiäkin.

Pentti oli vuonna 1952 muutaman kuukauden ajan ylimääräisenä oppilaana Suomen Taideakatemian koulussa viipurilaissyntyisen graafikon Aukusti Tuhkan luokalla, joka ei tähän uskaltanut kysyä lupaa koulun rehtorilta.

– Sain katsella kun toiset tekivät, se oli kuin valmistautumista korvakuulolta kirvesmiehen oppiin.

Tuhka näytti hänelle vain kaksi asiaa: miten levy pohjustetaan ja miten vedos otetaan. Pentti saavutti grafiikan tekniikan hallinnan ja tekemisen taidon sitkeällä, useita vuosia kestäneellä itseopiskelulla, yrityksen, erehdyksen ja onnistumisen kautta. Erno Paasilinnan aforismikokoelmasta lienee peräisin Pentin usein käyttämä toteamus: itseoppineet ovat ainoita oppineita, muut ovat opetettuja.

– Kävipä minkälaista koulua tahansa, kaikki asiat on kuitenkin itse opittava. Kun ei ole suorittanut mitään tutkintoa, ei kuvittele että olisi valmis. Se pakottaa jatkamaan.

Vuonna 2009 tehdyn radiohaastattelun yhteydessä Seppo Heiskanen ihmetteli, miten jo nuoresta asti likinäköisyydestä kärsinyt valitsi näin tarkkuutta vaativan lajin kuin taidegrafiikan.

– Siihen ei ole oikeastaan mitään selitystä, mutta toisaalta likinäköinenkin kyllä voi katsoa läheltä. Silmä väsyi kovin helposti silmälaseista huolimatta. Kun 50-luvun lopussa sain kunnon silmälääkärin ja 60-luvulla vielä paremman, niin oli sellainen tuki ja turva mihin saattoi luottaa aina kun ilmeni jotain erikoista, jota myöhemmin on kyllä tullutkin.

Pentin omakuva, kovalevylle tehty öljymaalaus vuodelta 1952, oli hänen äidillään Hanalan mökin seinällä. Sinne äiti oli muuttanut Helsingin Kalliosta elokuussa 1951. Teoksessa nuorukainen on kuvattu baskeripäisenä, tummasankaiset pyöreähköt lasit silmillä ja näyttää jo selvästi taiteilijalta. Maalauksen hillitty väriskaala poikkeaa alkuaikojen voimakkaasta värienkäytöstä, ja sitä tukee osaltaan rauhallinen, selkeä sommittelu ja kasvojen totinen ja tarkkaavainen ilme. Mallille ominaista hintelää ja pitkänhuiskeaa olemusta korostaa venytetyltä vaikuttava kaula ja vartalon suora ja jäykkä asento.

Teoksen vasemmassa yläkulmassa on signeeraus P.K. 52. Yksinkertainen listakehys lienee alkuperäinen ja itse tehty. Taulun takana on ainoastaan sen kokoon liittyvä tieto 38/55. Pentti suhtautui teokseen kriittisesti niin kuin moniin muihinkin sen aikaisiin maalauksiinsa, joista suuren osan poltti. Omakuva säästyi tuomiolta ja on myöhemmin äidin kuoltua kulkeutunut sisaren pojalle, Veikko Rydmanille, Australiaan.