Keräilijän kohteena

Albumiin kirjattua – osa XIV

Tero Linnamies | 31. joulukuuta 2023

Pentti työsti öljymaalauksia enemmän tai vähemmän säännöllisesti koko kuusikymmenvuotisen taiteilijauransa ajan. Keräilijälle Kaskipuron taide oli ihanteellinen kohde, sillä hän piti tarkoituksellisesti teostensa hinnan alhaisena, mikä joskus herätti närkästystä etenkin nuoremmissa graafikoissa. Siitä hän oli saanut jopa moitteita. Esa Riippa muisti jossakin yhteisnäyttelyssä tokaisseensa, tosin hieman leikkimielisesti: ”Kun opettaja piti töillään noin edullisia hintoja niin ei kehdannut laittaa omia kalliimmiksi”. Erityisesti nuoret taiteilijat sortuivat 1980-luvun lopun nousukauden villityksessä aivan järjettömiin hintavaatimuksiin, mutta Kaskipuron linja on aina ollut johdonmukainen. Vain harvinainen vedos saattoi nousta korkeampaan hintaluokkaan.

Maalaamista Pentti oli harrastanut omaksi ilokseen tarkan grafiikan tekemisen rinnalla aina 50-luvun puoleenväliin, jolloin aikaa vievä grafiikka alkoi syrjäyttää maalaamista. Kriittinen suhtautuminen alkuvuosien teoksiin sai hänet polttamaan niistä suurimman osan.

Kalevi Aalto keräsi vuosien varrella näyttävän kokoelman Pentin öljymaalauksia, kaikkiaan parikymmentä teosta, hankkien teokset suoraan tekijältä, joka antoi ostajan yleensä määrittää hinnan. Pentillä oli tapana todeta töistään omaan vaatimattomaan tyyliinsä, että nehän ovat vaan omatekemiä! Kokoelman vanhimmat teokset edustivat tekijän alkukauden tyypillisiä aiheita; voimakasvärisiä maisemia ja asetelmia. 70-luvun alusta lähtien aiheet noudattelivat jo grafiikasta tuttuja teemoja. Kokoelman tuoreimmat työt, Limppu ja Liina olivat vuodelta 2006. Kun Aalto halusi luopua kokoelmastaan, hän pyysi minua välittämään tietoa Sara Hildénin taidemuseolle, jossa on keskitetysti koko Kaskipuron graafinen tuotanto. Museolla ei silloin ollut hankintaan soveltuvaa määrärahaa ja maalauksille löytyi myöhemmin ostaja. Vain kolmesta mieleisestä teoksesta Kalevi ei raskinut luopua.

Suvi-Pinx oli vuosina 1970–2007 järjestetty suomalaisen nykytaiteen kesäkatselmus, joka pidettiin Sysmän Suopellossa Päijänteen rannalla. Näyttelyn suojelijana toimi Pentti Arajärvi. Kaskipuro osallistui ensimmäiseen näyttelyyn tusinalla pienimuotoisella, Giorgio Morandin tyyliä kunnioittavalla öljymaalauksella, jotka kaikki myytiin. Näyttelyn jälkeen hän sai valmistaa vielä viisi teosta lisää runsaan mielenkiinnon takia. Pentti oli mukana myös Suvi-Pinxin viimeisessä näyttelyssä. Tällä kertaa teokset olivat vanhassa ja viihtyisässä kahvila- ja toimistorakennuksessa kunnianosoituksena pitkäaikaiselle vakio-osallistujalle.

Kalevi Aalto oli nuorena aina keräillyt jotakin, kuten pojilla siihen aikaan oli tapana, muun muassa postimerkkejä ja etikettejä. Eläkkeelle siirtyminen ja pääkaupunkiseudun tarjonta mahdollistivat uudet ja erilaiset harrastukset. Eräästä huutokaupasta hän osti ”romulaatikon”, jossa oli muun muassa muutama mitali.

Jotakin miehen luonteesta kertoo, että hän ryhtyi tutkimaan, mitä näiden mitalien taakse kätkeytyi. Miksi jollekin henkilölle lyötetään mitali ja kuka sen tekee. Hän tutustui mitalihenkilöiden historiaan ja kun huomasi innostuvansa, liittyi numismaattiseen yhdistykseen. Kalevi keräsi myös exlibriksiä ja rajasi keräilynsä henkilöihin, joista oli sekä mitali että exlibris. Tämä yhdistelmä oli harvinainen eikä aivan halpa, jos asetti keräilylleen korkeat kriteerit. Keräilyharrastuksen tuloksena syntyi kokoelma, jota on esitelty monissa merkittävissä ja suurta julkisuutta saaneissa näyttelyissä.

Kalevi Aallon pienen painostuksen tuloksena Pentti valmisti 1980 itselleen kirjanomistamerkin, jota ei kuitenkaan käyttänyt, mutta vedoksia kulkeutui keräilijöille. Kalevilla oli myös sormensa pelissä, kun kuvanveistäjä Raimo Heino teki Pentistä mitalin. Pentti oli tutustunut Heinoon työskennellessään Elannossa, joka käytti Heinoa kuvittajana. Niinpä Kalevi sai haluamansa uuden exlibris-mitali -parin kokoelmansa täydennykseksi.

Exlibris tilauksia yritin välttää, koska ne veivät paljon aikaa. Suhtauduin niihin kuten muihinkin töihini, taideteoksina. Siksi toteutin niissä tekstin pienellä. Toisilla tekstit olivat osa kuvaa. Ne olivat käyttötaidetta. Jos suostuin tilaukseen, en kuitenkaan taannut että exlibris koskaan valmistuu, ainakaan mihinkään tiettyyn merkkipäivään mennessä. Välillä täytyi tehdä muutakin taidetta.

Kirjanomistajamerkkien keräilyn Kalevi Aalto aloitti jo 70-luvulla. Kokoelmissa ovat kaikki Pentin tekemät yli neljäkymmentä exlibristä sekä myös paljon niiden työstöön liittyviä välivaiheita. Vuonna 1993 Pentti teki vielä toisen oman exlibriksen. Se kuvasi jälleen lanttupäistä miestä, joka nyt katsoo itseään kädessä olevasta peilista. Merkin hahmo tuntuu pohtivan, leikkaako oma lanttu vai ei. Tästäkin merkistä tekijä otti vain muutamia vedoksia, joita muisteli liimanneensa kolmeen kirjaan. Kun avasi taiteilija Hugo Simbergin grafiikkaa esittelevän teoksen, sisäkannesta löytyi tuo merkki.

– Ehkä siinä ei ole kyse muusta kuin että lähin tarjolla oleva malli on itse.

Tämän vastauksen sai Jonni Roos Pentiltä kysymykseensä: Mikä merkitys tällä kuvissasi seikkailevalla omakuvalla muuten on? Jari ja Päivi Paakkarisen exlibrikseen toivottiin sipulia, jonka Pentti myös teki. Tulos oli tekijälle melkoinen harvinaisuus: laajassa grafiikkatuotannossa ei törmää väriin mustan täydentäjänä kuin muutaman, sääntöä vahvistavan poikkeuksen kohdalla.

– Merkki on tehty yhdelle laatalle, pikkuisen käytin siinä väriä. Näin sain merkkiin vaihtelua.

Kaskipurolla oli vakiintunutta keräilijäkuntaa aina ulkomaita myöten. Uppsalan näyttelyn yhteydessä lokakuussa 1996 Pentti oli tavannut Tukholmasta saapuneen keräilijän, joka kertoi kokoelmassaan olevan jo 15 hänen grafiikkatyötä. Pentin mukaan yleisön mielenkiinto taidegrafiikkaa kohtaan kasvoi jatkuvasti. Esimerkiksi 1960-luvun alussa graafikoiden 30-vuotisnäyttelyssä oli yhteismyynti siinä 100-120 vedoksen luokkaa. Nyt hyvä taiteilija saattoi myydä pelkästään omasta yksityiskatsauksestaan saman verran.

Jo 1966 Pentin töitä oli ensi kerran esillä Uppsalassa. Vuonna 1978 esiteltiin kahta Ruotsiin tilattua, taidekauppias Bo Alverydin kustantamaa Stilleben I – ja Stilleben II –grafiikkasalkkua Galleri Octopusissa. Lähes parikymmentä vuotta myöhemmin Galleri Flamingo järjesti myös Pentin teosten näyttelyn.

– Grafiikalla on etunsa. Sitä tehdään useampina kappaleina ja näin taiteilijan parastakin voidaan ostaa kohtuuhinnoin, katsoa aikansa ja vaikkapa panna kansioon lepäämään.

Kun Pentti lunasti Eurographican kustantaman suurteoksensa loppuerän, Kalevi Aalto, joka oli ollut ammatiltaan kauppias, innostui eläkkeelle jäätyään välittämään teoksia. Niiden arvoa nosti Pentin ensilehdelle tekemä piirrossigneeraus.  Aalto arvioi, että noin satakunta kappaletta vaihtoi omistajaa. Pentti palkitsi hyvän myyjän samaiseen kirjaan tehdyllä, Suomessa suhteellisen harvinaisella sisäkansiexlibriksellä. Lisäksi hän teki teoksen kangaskanteen ja toiseen etupaperiin surrealistiset kollaasit.