Karheita piirroksia ja tussiharjoitelmia

Piirtämistä Pentti piti kaiken kuvanteon perustana ja harmitteli myöhemmin eri yhteyksissä sen mitätöntä asemaa nykyisessä kuvataidekoulutuksessa. Pentti ei säästänyt paperia ja käytti mielellään lyhyttä kynää, katkaisi uuden kynän pätkiksi ja käytti ne tarkasti niin kauan kuin onnistui saamaan otteen. Erilaisia versioita syntyi ensin melkoinen määrä, ennen kuin aihe alkoi iskostua hyväksyttyyn muotoon. Pikku hiljaa paperille hahmottui sommitelma, joka täydentyi eri osien sävyillä, asteikossa valkoisesta syvään mustaan.

– Kuvan hautomiseen ja luonnosteluun menee yleensä enemmän aikaa kuin itse laatan tekoon. Siihen kuluu pari päivää, joskus jopa viikkoja.

Välillä Pentti jätti keskeneräisen työn pitkäksikin ajaksi lepäämään. Hän suunnitteli etukäteen vain suuret pinnat. Kaikki aiheet tutkittiin, pohdittiin ja kokeiltiin piirtäen, sillä hänen grafiikkansa oli aina harkittua ja lopullista, ei luonnosmaista eikä spontaania.

– Itse asiassa piirrän paljon ja silloin enimmäkseen ihmistä.

Varsinainen kuva syntyi vasta laatalla, sillä luonnokset eivät yleensä olleet mitenkään viimeisteltyjä. Salaisuus oli siinä, että Pentti tiesi kuinka tasapainottaa muoto ja tyhjyys ja milloin oli piirtänyt tarpeeksi ja luonnostelu oli keskeytettävä.

Toisto näytteli keskeistä osaa Pentin työskentelyprosessissa. Saman seikan voi panna merkille myös teosten lyhyissä, ytimekkäissä nimissä, jotka tyytyivät vain yksinkertaisesti toteamaan esitetyn aiheen. Oli luonnollista, että piirtämisestä oli muodostunut Pentille rinnakkainen taiteenala. Hän kävi jo 1940-luvun lopulla piirtämässä Vapaassa taidekoulussa ja jatkoi piirtämistä somistajavuosinaan. Monissa piirustuksissa taiteellinen taso oli samaa luokkaa kuin grafiikan, mutta spontaanisti syntyneet piirustukset saattoivat olla herkempiä ja eloisampia, ehkä myös vauhdikkaampia kuin viimeistelty grafiikka. Piirtäminen oli jatkuva prosessi. Tämän lisäksi piirtämisellä oli myös aivan itsenäisiä taiteellisia tavoitteita.

Tuulikin kuoleman jälkeen Kajaanissa asuva intohimoinen taiteenkerääjä Tuomo Seppo kertoi, että oli ensin hankkinut Pentin grafiikkatyön, jonka oli kuitenkin myynyt eteenpäin. Hän kiinnostui sitten uudelleen Pentin töistä niin, että rohkaisi mielensä ja matkusti tätä tapaamaan Korsoon. Ensin teititeltiin puolin ja toisin ja selviteltiin, mistä Tuomo oli kiinnostunut. Hänestä Pentin grafiikkateokset olivat liian täydellisiä, liian viimeisteltyjä. Hän piti enemmän luonnosmaisista, karheista, jopa keskeneräisistä piirroksista ja tussihahmotelmista sekä grafiikkateosten alkuasteista. Lopulta Pentti kaivoi esille kaksi isoa, täynnä luonnoksia olevaa kansiota ja sanoi että valitse tuosta! Jo ennen Tuomon käyntiä oli Sara Hildenin taidemuseo lunastanut 150 luonnosta, jotka liittyivät selvemmin ja suoraan jonkin grafiikka-aiheen tekoon, joten esimerkiksi kaikki Pentin omakuvaluonnokset olivat vielä jäljellä.

Ensimmäisellä kerralla Tuomo oli ostanut satakunta luonnosta. Seuraavilla käynneillä hän hankki saman verran lisää. Kun Tuomo ehdotti, että hän voisi tulevalla tapaamisella varata aikaa niin, että ehtisi pestä ikkunat, järjestely sopi Pentille oikein hyvin. Talossa riitti ikkunoita ja näin hän saisi pesijästä hyvän keskustelukumppanin, joka tunsi monipuolisesti taidetta, harrasti sen keräilyä ja oli poikkeuksellisesti kiinnostuneempi hänen piirroksistaan kuin grafiikkavedoksista. Tapaamiset saattoivat kestää pisimmillään pari-kolmekin päivää ulottuen myös lattioiden luuttuamiseen ja muuhun siivoukseen.

Pentti tarjosi joko burgundinpataa tai Janssonin kiusausta, joiden valmistaminen kesti parisen tuntia. Jos oli kiire, hän laittoi siskonmakkarasoppaa. Vierailuja varten hän teki ruokatarviketilauksen omalta tutulta kauppiaaltaan, joka myös toimitti tavarat perille. Pentti saattoi valmistaa kerralla reilun annoksen josta riitti syötävää useaksi päiväksi ja jäikin vielä, kun vieras lähti paluumatkalle Kajaaniin.

Tuomo muisti pienen episodin tuolta siivousajalta. Kerran hänen palattuaan kotiin oli Pentti soittanut ja kysellyt missä hänen kampansa mahtoi olla, kun ei ollut sitä löytänyt. Säilytti sitä makuuhuoneen peilipöydän laatikossa. Kysymykseensä, oliko mennyt liian intiimille alueelle siivotessaan makuuhuoneessakin, Tuomo oli saanut kieltävän vastauksen. Pentti soitti sitten uudelleen, että kampa löytyi, oli tarttunut jonkin vihon väliin, missä oli hyvässä piilossa.