Arjen surrealisti

Albumiin kirjattua – osa XII

Tero Linnamies | 16. heinäkuuta 2022

– Grafiikkaani voi luonnehtia surrealistiseksi. En pyri kuvaamaan todellisuutta sellaisenaan, vaan pyrin ikään kuin arjen ylä- tai ulkopuolelle. Mikään ei ole abstraktimpaa ja surrealistisempaa kuin näkyvä todellisuus, on italialainen Giorgio Morandi todennut.

En ole realisti enkä ohjelmallinen surrealistikaan, on Pentti itsestään myös sanonut. Minähän olen, on vielä lisännyt siihen. Kaikessa armottomassa realistisuudessaan hän karsi lopulta pois juuri realismin. ”Teos muodostuu oikeastaan vasta tulkinnassa, kun katsoja merkityksellistää kuvan. Ilmaisu kietoutuu sisältöön, tekijän valitsemat aika, tila ja valo rakentavat sisällöllistä ulottuvuutta, mikä ei suoranaisesti ole kuvassa nähtävillä” toteaa Mikko Hietaharju. Pentti ei itse halunnut selitellä omia teoksiaan, jotka tekijän mielestä olivat selitys sinänsä; taideteokselle ei ole olemassa yhtä ainoata tulkintaa. Hän kuului niihin taiteilijoihin jotka korostivat teostensa tulkinnallista avoimuutta. 

Pentin tuotannossa on myös surrealistinen sivujuonne. Hän on työstänyt vuosien varrella useita asetelmia, joissa lintupäiset alastomat naiset tai surullisen näköiset miehet, kallot tai lanttupäiset hahmot ovat pääosassa. Sama epätodellinen lähestymistapa leimaa myös monia Pentin työstämiä kirjanomistamerkkejä. Vantaalaisen metsätalousinsinöörin Pekka Salmisen exlibriksessä esitetyn hahmon päänä on männynkäpy. Taiteilija Outi Heiskaselle ja antikvaaristen kirjojen kauppiaalle, Cecil Hagelstamille tehdyt merkit kuvaavat molemmat lintupäistä hahmoa, jotka käsittelytapansa puolesta kuitenkin poikkeavat egyptiläisen taiteen jumalten esitystavasta. Heiskasen lintupäisen hahmon pää on esitetty lähes täydellisenä profiilikuvana; olentoa katsotaan takaapäin.

Kirjanomistajamerkki viestii usein omistajansa suhteesta kirjallisuuteen. Outin merkistä en tällaista juonnetta löydä. Veikko Halmetojan lehtiartikkelissa Pentti kertoo Outin olleen omapäinen oppilas joka mielellään kyseenalaisti kaiken ja josta opettaja sai hyvän vastaväittäjän. Exlibriksessä nokkava Outi on selin ja seuraa taka-alalla päällään seisovaa hahmoa. Muistelen Pentin kertoneen, että nokan muotoa piti muuttaa ennen kuin Outi aamensi merkin. Exlibristä Pentti vedosti 30 kappaletta, jotka luovutti Outille laatan kanssa. Myöhemmin saaja tunnusti hukanneensa koko satsin.

– Ei ihmisen pää sateenvarjoa tarvitse, mutta lanttu ei tule toimeen ilman sitä. Jo muinaisilla egyptiläisillä oli taiteessa ihmisellä eläimen pää. Miksi se ei voisi olla jokin muukin, esimerkiksi jokin juurikas? Minä olen kuvannut vihanneksia töissäni muutenkin. Päätähän kutsutaan joskus myös lantuksi.

Pentin työstämiä kirjanomistajamerkkejä tutkinut Niklas Bengtsson tulkitsi, että Kaskipuron ensimmäinen itselle tehty merkki on tekstinsä osalta melko poikkeava taiteilijan tuotannossa. Se kuuluu nimittäin niihin harvoihin exlibriksiin, joissa teksti on todella yhdistetty kuva-aiheeseen. Myös Cecil Hagelstamin merkki on tällainen, siinä tekstit on kirjoitettu pöllöpäisen ihmisen pitämän kirjan kanteen.

Kaskipuromainen huumori on imeytynyt kirjanomistajan merkkeihin luontevalla tavalla. Omassa merkissään lanttupäinen mies osoittaa oikealla etusormellaan kahdelle riville kirjoitetun tekstin alle. Äkkinäisempi tulkinta päätyisi väittämään, että lanttupäinen pitkä mies on juuri kirjoittanut tekstin seinään, mutta kuvassa ei näy kynää. Sormen asento on pikemminkin omistajan sukunimeä konkreettisesti alleviivaava kuin sitä osoittava, mikä sopii erinomaisesti merkin tehtävään. Pentti on vedostanut sitä vain kolmen kappaleen pienoissarjan vuonna 1980.  Osuvassa analyysissään Bengtsson toteaa vielä: ”Kaskipuron omassa kirjanomistajamerkissä on lanttupään lisäksi sateenvarjo, jota surrealismin historiaa tuntevat eivät voi olla liittämättä surrealistien mottoon ”kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon kohtaaminen ruumiinavauspöydällä”. Satunnaiselta näyttävä esine muuttuukin kädenojennukseksi surrealisteille, onhan mustapukuisen miehen ja sateenvarjon yhdistäminen rinnastettavissa myös bergialaisen Réné Magritten monissa maalauksissa esiintyviin vastaaviin aiheisiin.”

Taiteilija esittää omakuvissa viime kädessä paljaan itsensä. Muistan Fellinin sanoneen, että klovnit elävät niin kauan kuin saavat joka päivä aplodeja.

Myös punnuspäisessä Kalevi Aallon exlibriksessä on Pentin taiteelle ominaista surrealistista huumoria, samaa joka ilmenee hänen omassa exlibriksessään. Taidehistoriallisesti Pentin jännittävimmät ja persoonallisimmat hybridi-ihmiset ovat eläin-, kasvi- ja esinepäisiä ihmisiä kuvaavat merkit. Niissä hahmot ankkuroituvat luonnollisesti myös taiteilijan muihin grafiikantöihin. Hänen tuotannostaan löytyy niin lintu- kuin munapäisiäkin henkilöitä. Exlibristaiteen ulkopuolisissa grafiikanlehdissään Pentti on esimerkiksi käyttänyt lanttupäistä miestä alter egonaan vuonna 1989 valmistuneessa työssään, jossa tuo juurespäinen taiteilija kumartelee kananmunaa kädessään pitävälle henkilölle.

– Taide on asioiden selvittämistä itselle. Yleisö on osa taidetta, mutta minä itse olen tietenkin katsoja numero yksi, ensimmäinen yleisö.

Pentin maailmankuva on hänen teoksissaan – se on eksistentialistinen ja surrealistinen, ajan ja paikan ahtaat rajat ylittävä metafyysinen todellisuus, joka pyrkii valoa kohti. Vaikka hänen tuotannossaan ei olekaan ihmisten ja koneiden risteytyksiä, siihen sisältyy yhtä merkillisiä ilmestyksiä. Eläimen ja koneen risteytys löytyy kauppatieteen maisteri Petri Aallon kirjanomistajamerkistä, jossa oikea hiiri on johdon päässä, mikä luonnollisesti viittaa tietokoneen käyttöön. Tällainen leikillinen assosiointi on yksi surrealismin peruslähtökohdista.