Näyttelykuvia

Koottu venäläisen Modest Musorgskin säveltämän viisitoista osaisen pianosarjan innoittamana. Tässä teoksessa Musorgski kuvaa itseään ”kulkemassa näyttelyssä, välillä verkkaisesti, välillä reippaasti päästäkseen lähelle kuvaa, joka oli herättänyt hänen huomionsa, ja välillä surullisesti ajatellen edesmennyttä ystäväänsä”.

Ensimmäinen kuva Esteetikko

Ensimmäisessä salissa jossa oli henkilö- ja maisema-aiheisia teoksia 50-luvulta  kävijän ottaa vastaan maalaustelineessä Esteetikon muotokuva. Yhdistelmästä muodostuu eräänlainen jatkumo kun muotokuva on asetettu samaan tuttuun telineeseen. Onnistunut idea! Koitan muistella millainen teos oli telineessä yläkerran työhuoneessa viimeksi siellä vieraillessani. Olisiko ollut Sisäkuva, jossa modernin Yrjö Kukkapuron Saturnus-pöydän ympärillä on kolme viiniläistuolia. Pentin keittiössä sama pöytä oli saanut seurakseen kolme Aallon koivupuista tuolia.

Toinen kuva Teoskokoelma

Telineen vieressä seinällä on suuri tekstitaulu jonka otsikkona Pentin toteama: ”Haluan tarttua siihen mikä on lähellä, ihmisille tuttua. Se ei useinkaan ole niin suurta ja mahtavaa.” Teksti kertoo, että Sara Hildénin säätiön kokoelmaan kuuluu yli 2000 Kaskipuron grafiikkateosta. Niiden lisäksi piirustuksia, kollaaseja, luonnoksia, arkistoaineistoa ja lähes 500 grafiikan painolaattaa sekä runsaasti teosten tekemisessä käytettyä välineistöä. Tekstin alla olevan Pentin nimikirjoituksen alapuolelle jäävä iso tyhjä tila tuo mieleeni ajatuksen, että siihen olisi voinut sijoittaa yhden kokoelmista puuttuvan harvinaisen teoksen; vuonna 1952 tehdyn Omakuva-öljymaalauksen.

Kolmas kuva Aihevarasto

Seuraavan salin keskelle sijoitetun pyöreän korokkeen päälle on ryhmitelty pieni, siro pöytä ja kaksi viiniläistyylistä tuolia. Kolmas vaatimattoman oloinen ja selvästi kuluneempi pinnatuoli ei tunnu sopivan kokonaisuuteen. En ainakaan heti keksi syytä miksi se on päässyt viiniläisten seuraan. Tuo pieni pöytähän toimi Korson työhuoneessa Pentin aihevarastona. Mietin, että minneköhän ovat joutuneet sipulit, kuivunut sokerijuurikas ja tyhjä paperipussi.

Neljäs kuva Perheenjäseniä

Onhan Pentti kuvannut teoksissaan myös henkilöitä. Siitä vahvana todisteena suorakaiteen muotoinen valopöydän mieleen tuova ”aihearkku” josta valitsin päälitason 18 ihmisaiheista teosta. Ihmistä Pentti kuvasi mieluiten elävästä mallista ja muistan hänen todenneen, että ”itse asiassa piirrän paljon ja silloin enimmäkseen ihmistä”. Hieno idea koota henkilöt ikään kuin yhdeksi perheeksi. Huomaan, että ne kaikki ovat 50-luvun ensimmäiseltä puolikkaalta. 60-luvulta lähtien erilaiset keittiöstä löytyvät objektit sivuuttivat henkilöaiheet.

Viides kuva Työvälineet

Toisen ison salin keskelle on neliön muotoiselle pöytätasolle asetettu kolme laatikkomaista akryylikoteloa kuin vitriinejä. Kaikissa koottuna joukko teosten tekemiseen liittyvää välineistöä. Suurimmasta löytyy todisteita myös Pentin rakkaasta harrastuksesta; öljymaalauksesta. Värilaatikon päällä on pieni sokerijuurikasta ja sipulin puolikasta esittävä öljy sekä pienempi sipuliaiheinen maalaus. Niiden vieressä sitten ne aihevarastosta puuttuneet pienten maalausten aiheet; kaksi sipulia ja kuivunut sokerijuurekas. Yllätyn kun silmiini osuu pieni messinkinen ja kokoontaitettava suurennuslasi. Samanlainen oli ukillani ja perin sen isäni kuoltua. Pöytään nojaavassa kuivaustelineessä on Kryptoidi, Pentin viimeiseksi jäänyt teos. Kuin se olisi juuri asetettu kuivumaan!

Kuudes kuva Musta kirja

Korkeimpaan akryylivitriiniin on koottu Pentin teoskirjat. Niistä toinen on avattu kohdasta mistä alkaa vuosi 1988. Siitä käy ilmi, että Musta sieni-teoksesta on otettu useita taiteilijavedoksia ja 70 kappaleen varsinainen vedossarja. Teoksen laatta on otettu suojapaperista ja asetettu valmiin vedoksen päälle. Vitriinissä on myös Echo-  huuliharppu kuin merkkinä isältä peritystä soittotaidosta ja työpöydällä säilytetty oluttuopin mieleen tuova kukka-aiheella koristeltu kannu täynnä siveltimiä.

Seitsemäs kuva Kaskismusta

Kolmannessa vitriinissä on järeä värikivi, joukko metallisia maalipurkkeja joista yhden pyöreän kyljessä erotan tekstin Chicago black. Sehän oli yhtenä osana Grafiikanpaja Himmelblaussa kehitetyssä syvän tummassa Kaskismustassa. On myös punainen tippakannu, harja, laatan lämmitykseen tarvittava spriipullo ja laatan värjäämiseen liittyviä työvälineitä. Värikiven viereen on koottu Purjosipulia ja lantunpalaa esittävän teoksen sinkkilaatta, oman toisen exlibriksen sinkkilaatta ja nippu tekniikkamallien vedoksia sekä niihin liittyviä kuparilaattoja.

Kahdeksas kuva Variaatiot

Harmaalle betoniseinälle on ripustettu yhtenäisellä vaaleasävyisellä puukehyksellä varustettu ryhmä seiniaiheisia teoksia. Kaikissa mielestäni sama lajike; musta torvisieni. Ehdin laskea, että ryhmä koostui yhteensä viidestä teoksesta ennen kuin huomasin, että jokaisessa työssä sienien määrä vaihteli, alkaen yhdestä ja jatkuen aina yhdellä lisääntyen. Havainnollinen tapa esitellä yhden teeman variaatioita ja miten kuvan koko ja muoto saattoivat vaihdella.

Yhdeksäs kuva Lantun synty

Yhteen salin keskelle sijoitettuun massiiviseen seinäkkeeseen on ripustettu kuusi saman kokoista puukehyksellä varustettua työtä. Kun lähemmin tarkastelen ryhmää niin huomaan, että se esittää yhden teoksen (Lanttu ja haarukka vuodelta 1977) syntyä vaihe vaiheelta. Alkaen ensimmäisestä koevedoksesta jossa juuri ja juuri voi erottaa pelkät aiheen ääriviivat. Seuraavassa akvatintalla alkaa lantun muoto jo hahmottua ja sitä seuraavaan on lisätty varjoa. Neljännessä välivedoksessa on lantun alle ilmestynyt paperi joka on tummalla pöytätasolla haarukan ja tikkuaskin kanssa. Viides vaihe tuo kuvaan syvän mustan taustan ja viimeinen yksityiskohtien viimeistelyä. Erittäin havainnollinen ryhmä jonka päättää vähän muista erillään oleva seitsemäs työ, isompaan suojapahviin kehystetty lopullinen vedos.

Kymmenes kuva Laattameri

Salin hämärästi valaistussa takanurkassa on noin 5 metriä pitkä, metrin levyinen metallipöytä jonka tasona tiheä teräsritilä. Sen täytti arviolta sata laattaa jotka näin saivat kunnianosoituksen metalligrafiikan vaativasta työvaiheesta. Ei ollut yllätys, että sen tekijä oli taiteilija Maaria Wirkkala. Mestari K oli huolella säilyttänyt vaivalla työstetyt laatat jotka testamenttasi Sara Hildénin säätiölle. Se, ettei tekijä ollut tuhonnut laattoja kertoi arvostuksesta mikä on syntynyt niiden parissa vietetttyjen pitkien tuntien tuomana. Tiedän, että jotkut graafikot ovat halunneet tuhota laatat varmistaakseen, ettei myöhemmin enää ilmaantuisi uusia vedoksia virallisten vedossarjojen jälkeen. Onpa joku taiteilija joutunut rahan puutteessa myymäänkin omat laattansa. Mestari saattoi kuitenkin luottaa laattansa säätiön haltuun. Mieleeni muistui yksi minulle merkityksellinen laatta jonka tiesin puuttuvan pöydältä. Sen oli Pentti antanut tehtäväkseni toimittaa oppilaalleen joka oli sitä häneltä pyytänyt. Saatuaan Lintu-laatan oli Outi kehystänyt sen omalle seinälleen.

Yhdestoista kuva Alttari

Puistoon antavien ikkunoiden eteen oli kuin alttarille asetettu kaksi ovi- ja ikkuna-aiheista teosta jotka himmennetyssä valaistuksessa loivat katsojaan aivan erityisen hartaan tunnelman. Taustan koko seinän kattavista ikkunoista avautuva maisema oli kuin alttaritaulu. Etenkin illan hämärtyessä ja maiseman muuttuessa sinisävyiseksi samalla kun pihan taloa muistuttavien veistosten valot alkoivat erottumaan. Alttarin  muotokieli muistutti ulkona olevia veistoksia. Lähemmäksi tultua huomasin, että toisessa grafiikkateoksessa avoimesta ovesta näkyi pihalla oleva ihmishahmoinen veistos. Se palautti mieleen Korson takapihan näkymän. Toisessa teoksessa ikkunalaudalla kaksi outoa vihannesta joista toisen tunnistin tutuksi kuivuneeksi sokerijuurikkaaksi.

Kahdestoista kuva Levähdyspaikka

Kurkistus lukunurkkaan kertoo, ettei yhdistyksen materiaali; kolmen kirjan ja kolmen MESTARI K-lehden selailukappaleet vielä ole ehtineet paikalle. Pöytä näyttää varsin vaatimattomalta vain viiden, vähän nuhruisilta vaikuttavan opuksen kanssa. Pentin ison kirjan seurana on Mestari K, oppilaiden lahja 60-vuotiaalle opettajalleen. On myös museon edellisen, lähes 30 vuoden takaisen, laajan Kaskipuro-näyttelyn julkaisu, kirja Pentin exlibriksistä ja yllättäen oma pöytä ja sillä sipuli. Tähän olisi voinut panostaa vähän enemmän mutta eiköhän tilanne parane kun yhdistyksen materiaali saadaan paikalle.

Kolmastoista kuva Luottovedostaja

Ville Tantun kuvaama videoteos pysäytti jatkuvasti useita kävijöitä seuraamaan Pentin luottovedostajan Tommi Hietasen työskentelyä mestarin laattojen parissa. Video antaa varsin hyvän käsityksen vedostamisen vaativasta työvaiheesta. 90-luvulle asti Pentti halusi itse vedostaa teoksensa ennen kuin Grafiikanpaja Himmelblausta löytyi vedostaja jonka arvosti itsensä tasoiseksi. Pentti oli joskus todennutkin, että huono vedostaja saattoi pilata hyvänkin työn.

Neljästoista kuva Valaistu

Hieno esimerkki museon uusitun valaistuksen mahdollisuuksista löytyi pitkän laattapöydän luota jonne oli pakko palata. Näyttelytila missä pöytä sijaitsi oli valaistukseltaan muuta salia himmeämmin valaistu niin, että rajaajalla varustetulla kohdevalaisimella saattoi laattamassasta poimia ja erottaa halutun yksilön. Koitin muistella mikä olisi tuo ensimmäiseksi kaapin mieleeni tuova teos ja miksi juuri se oli valittu muista valokeilaan. En kuitenkaan keksinyt siihen selitystä.

Viidestoista kuva Monumentti

Yleisvaikutelma näyttelystä oli mielestäni suorastaan monumentaalinen. Sen sai aikaan salien hillitty väritys, valkoisen ja harmaan vuoropuhelu ja tehokas, pääosin piilossa oleva valaistus. Yhtenäisesti kehystetyt ja teemoittain ripustetut teosryhmät  olivat riittävän väljästi saleihin sijoitetut ja kokonaisuutta täydensivät paksut ja  korkeat apuseinäkkeet joissa yksittäiset teokset pääsivät hyvin esille ja antoivat kävijälle mahdollisuuden keskittyä vain yhtä teosta kerrallaan tarkastelemaan ja kuuntelemaan siitä tihkuvaa hiljaisuutta.